
Kasvattaja: Riina, Jauniklis
Omistaja: Riina, Jauniklis
Jäynä on räjähtävän energinen ja todella hyvä koira esimerkiksi pk-lajeihin ja agilityyn, sillä vauhtia Jäynällä riittää yllinkyllin. Jäynä saakin aina juosta pihalla muiden koirien kanssa, jotta sen ylimääräinen energia purkaantuisi muuten kuin huonekalujen pureskeluun. Jäynä oppii todella nopeasti, mutta myös kyllästyy helposti. Siksi Jäynän kanssa pitää ottaa monta kertaa päivässä parin minuutin treenaushetkiä, jotta se ei kyllästyisi, sille on jopa kymmenen minuutin treeni aivan liikaa, se rupee pelleilemään ja hosumaan. Onhan Jäynä vielä nuori uros, on meillä vielä monia vuosia aikaa treenailla.
Jäynä on aina tiennyt paikkansa, se ei ole perheen pomo, eikä koirien pomo. Se alistuu helposti vanhemmille koirille, joilla menee hermot Jäynän jatkuvaan riehumiseen ja häsäämiseen. Leikkiessään Jäynä on hieman raju, se osaa käyttää hampaitansa todella rasittavalla tavalla. Se hiipii kohteen luokse ja hyppää pienen matkan päästä terävät hampaat ojossa. Onneksi Jäynä on kasvettuaan alkanut pureskella vain puruleluja tai luita. Ja leikitkin ovat rauhoittuneet selvästi, vaikka välillä menee hiukan yli riehuminen. Jäynä on ehdottomasti sosiaalisin koira jonka olen nähnyt, se ei ole koskaan pelännyt mitään. Se on pienestä pennusta asti tutustunut hyvin kaikkiin uusiin asioihin, eikä ole ollut mitään takapakkeja. Jäynällä oli mörkö vaihe, mutta silloin se uhosi möröille, ei pelännyt niitä. Jäynä ei vaan tahdo ymmärtää, että kaikkia vastaantulijoita ei tarvitse moikata tai, että kaikki koirat eivät halua riehua. Onneksi Jäynä osaa itse myös keksiä tekemistä, jos toinen koira ei halua riehua, se yleensä hakee jostain pusikosta kepin ja alkaa heitellä sitä ilmaan itsekseen. Jäynä rakastaa temmeltää ulkona vapaana ja erityisesti talvella, kun on lunta. Se sukeltaa lumihangessa ja nappailee lunta suuhunsa iloisena. Sade saa Jäynän vielä enemmän villiintymään, se saa hepulikohtauksen aina kun se kastuu, se juoksee tuhatta ja sataa edestakaisin ja välillä käy moikkaamassa ja kertoo ilmeellään, että on hurjan hauskaa.
Jäynän kanssa aijotaan harrastaa ahkerasti etenkin pk-lajeja; jälkeä, hakua ja suojelua. Myös olisi haaveina saada Jäynästä tokovalio. Jäynää tullaan käyttämään jalostuksessa, jos vain terveystulokset ovat hyvät ja kisoista tulisi edes kohtuullisen hyviä tuloksia
| i: BH SchH2 Ahirun Jos Vaikka † | ii: Sudenkyyneleen Wili Wilkas |
| ie: evm. | |
| e. evm. Fellow Feeling | ei. evm |
| ee. evm. |
| Näyttelyt | |||||
| Päivämäärä | Laji | VNL | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 16.2.2009 | Näyttely | FIN VNL | JUN | ? | - |
| 16.2.2009 | KV | FIN VNL | JUN | donga | - |
| 7.4.2009 | KV | N VNL | JUN | Eros | ERI1 PU3 ROP-jun |
| 27.12.2009 | Näyttely | Kreikan vnl | JUN | Jerry | ERI1 VSP-jun PU2 vKREJW-09 |
| Agility | |||||
| Päivämäärä | Laji | VNL | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 20.12.2008 | Agility | VAL | MAXI I | Riina | 1.sija VKUMA |
| 07.01.2008 | Agility | VAL | MAXI I | jannsu | 4.sija VKUMA |
| 27.2.2009 | Agility | VAL | MAXI I ---> MAXI II | Riina | 5.sija VKUMA |
| Toko | |||||
| Päivämäärä | Laji | VNL | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 5.1.2009 | Toko | VTL | ALO | wenya | 174p. = 170-200p. I-palkinto |
| Palveluskoiralajit | |||||
| Päivämäärä | Laji | VNL | Luokka | Tuomari | Tulos |
| 18.1.2009 | PAKK | VSPKL | ei luokkaa | Alleri | 80p. BH |
| 28.2.2009 | IPO | VSPKL | ALO ---> AVO | Kuunsirppii | 291p. ALO1 SchH1 |
| 17.6.2009 | IPO | VSPKL | AVO ---> VOI | Wolfie | 298p. AVO1 SchH2 |
| 2.6.2009 | PAJÄ | VSPKL | ALO ---> AVO | Mykha | 271 p. ALO1 Jk1 |
| 6.6.2009 | PAJÄ | VSPKL | AVO ---> VOI | Kazi | 292p. AVO1 Jk2 |
| 16.6.2009 | PAJÄ | VSPKL | VOI | Kuunsirppi | 271p. VOI1 Jk3 |